Tee vuosi-ilmoitus viimeistään maanantaina 2.2.
Muistihan yhdistyksenne tehdä vuosi-ilmoituksen? Vuodelta 2025 tehtävien vuosi-ilmoituksien määräpäivä on maanantaina 2.2.2026.
Muistihan yhdistyksenne tehdä vuosi-ilmoituksen? Vuodelta 2025 tehtävien vuosi-ilmoituksien määräpäivä on maanantaina 2.2.2026.
Yhdistyslain mukaan yhdistyksen tulee pitää luetteloa jäsenistään. Koska uusien jäsenten hankinta on…...
Tiesitkö, että erottamisen lisäksi yhdistyksellä on käytössään lievempiäkin kurinpitokeinoja, jos jäsen toimii vastoin velvollisuuksiaan tai yhdistyksen vastaisesti? Säännöillä voidaan mahdollistaa esimerkiksi julkisen varoituksen antaminen, seuraamusmaksu tai porttikielto tapahtumiin.
Valtiovarainministeriön alainen peruspankkipalvelutyöryhmä ehdottaa, että oikeutta peruspankkipalveluihin laajennettaisiin koskemaan yhdistyksiä ja muita…...
Ulkoministeriö myöntää suomalaisille kansalaisyhteiskunnan toimijoille valtionavustuksia kehitystyöhankkeisiin joka toinen vuosi. Myönnettävä tuki on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa. Vuosien 2027–2030 hanketuet ovat nyt haettavissa.
Suomen talouden epävarmuus heijastuu myös järjestösektorille. Suomen Tilintarkastajat ry:n tuoreen arvion mukaan myös järjestöjen ja yhdistysten taloudellinen liikkumavara on kaventunut.
Mitkä ovat hallituksen tehtävät? Koska on tehtävä pöytäkirja? Hallituksen vaihtuessa on hyvä kerrata hallituksen toiminnan ja yhdistyksen päätöksenteon perusperiaatteet. Toimituksemme kokosi tähän artikkeliin keskeisimpiä artikkeleita uudelle ja vanhalle hallituksen jäsenelle.
Mitä muutosilmoituksen tekeminen käytännössä tarkoittaa? Lue tästä, mikä merkitys yhdistysrekisteriin tehtävällä muutosilmoituksella on ja milloin se on tehtävä.
Toimintansa 1.1.2026 aloittavalle Lupa- ja valvontavirastolle siirtyy aluehallintovirastojen (AVI), Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) vastuualueelle kuuluvia tehtäviä.
Vaihtuiko yhdistyksen vastuuhenkilöt vuodenvaihteessa? Katso vuodenvaihteen muistilistasta, mitä kannattaa tehdä.